Aamu sarasti ja Hyvälän perheessä alettiin heräilemään. Heillä kaikilla on omat aamurutiininsa. Shakin pelaaminen tosin ei ollut normaalisti Bettyn kuvioissa heti aamulla.
Todellisuudessa hän ei juurikaan keskittinyt peliin. Hän vain siirteli nappuloita ja toivoi, ettei kukaan perheenjäsen tulisi häiritsemään ja huomaisi kuinka peli ei edennyt mihinkään. Tätä kikkaa hän käytti silloin kun hänen päänsä suorastaan pyöri ajatuksista.
"Tänään hän tulee tänne. Eikä hänkään tiedä. Vai tietääkö?" Betty paini ajatuksiensa kanssa, "Aivan kauheaa. Kukaan ei saa tietää!"
Tällä välin hyväntuulinen Jim oli laskeutunu alakertaan. Hänestä oli erikoista nähdä Betty niin aikasin hereillä. Oikeastaan hänhän itse taisi olla hieman myöhässä.
"Hienoa, että Bettyllä on mukava harrastus", Jim myhäili mielessään kävellessään puutarhaansa. Hän vietti niin paljon aikaa puutarhan parissa, että ei juuri kerennyt viettämään aikaa vaimonsa kanssa. Se oli erittäin harmillista hänen mielestään.
Mutta hän oli onnellinen. Heidän välinsä olivat olleet huonommatkin. Hän häpeäkseen muisti vikitelleensä Trishaa, hänen vanhempiensa entistä vuokralaista. Hän oli jo teininä ihastunut tähän kitaraa rämpyttävään ullakolla asuvaan Trishaan. Kitaran rämpyttäminen tosiaan kannatti, sillä hän on nykyään sangen menestyvä.
"Onneksi Trisha ei osoittanu vastakaikua. Olin niin hölmö", Jim huokaisi, "miksi edes ajattelin mitään sellaista?"
Mutta samalla hänestä tuntui, että hänen pitäisi nähdä tätä joku päivä. Tänäänhän oli Luccan syntymäpäivä.
"Olisi ehkä outoa kutsua Trisha, mutta onhan hän melkein kuin perhettä", Jim järkeili.
Meridan puuhaili taas kerran taulujensa parissa. Nykään häntä kiinnosti enemmän kirjoittaminen, mutta silti usein hän maalaili omaksi ilokseen. Tauluilla sai myös tienattua nopeasti taskurahaa. Tosin sille ei ollut tarvetta, hän oli jo rikas. Raha ei vain valitettavasti ollut se mitä hän tällä hetkellä varsinaisesti janosi. Hänen miehensä Mike oli ainoa asia mitä hän halusi. Hänen ja Miken välit olivat vielä hieman hankalat, mutta sentään he olivat peruneet eronsa. Muutto ei tule kuuloonkaan ennen kuin kaikki olisi jälleen tasaista. Meridan toden totta tunsi olonsa varovaiseksi. Hän oli ottanu taiteilijaelämän vähän liian tosissaan. Monet yöt hän vietti parinkin eri miehen luona. Se antoi hänelle inspiraatiota.
Mutta silti eniten häntä inspiroi hänen muusansa Mike, jolle syrjähypyt lopulta paljastuivat.
"Miksi olen ollut niin kamala lutka?" Meridan mietti maalaillessaan melankolisia maalauksiaan. Hän ei käsittänyt miten kaikki oli korjaantunu Miken ja hänen kanssaan. Se oli toki vienyt oman aikansa, eikä vieläkään oltu täysin selvillä vesillä.
---------
Pikku hiljaa alettiin valmistautua juhliin. Betty oli tyytyväinen, että hänellä sattui alkamaan työvuoro illalla. Se oli täydellinen tekosyy vetäytyää lepäämään omiin oloihin.
Ensimmäiset juhlavieraat alkoivat saapua.
Bettystä tuntui yht'äkkiä inhottavalle: "Ei kai hän ole jo täällä..."
Mutta se olikin vain naapurin outo tuijottava mummo joka oli hiippaillut Bettyn taakse. Betty hymyili tälle ja siirtyi loitommalle.
Loputkin vieraat saapuivat. Myöskin Meridanin isä Irwin (Jim on Meridanin velipuoli), joka tuli heti jutustelemaan rakkaalle lapselleen.
Valitettavasti hänellä oli mukanaan Toini, tämän tytär aiemmasta suhteesta. Meridan arvosti isäänsä, joka ei hylännyt ketään lapsistaan, mutta silti hän ei voinut sietää tuota nirppanokkaa.
Toini tuntui aina tuijottavan murhaavasti kalman kalpeilla silmillänsä ja nyrpistävänsä keskellä luisevia kasvoja sijaitsevaa kärsäänsä. Meridan vannoi joku päivä kirjoittavansa kirjan, jonka pääpahis näyttäisi aivan Toinilta.
Huvittavaa oli, että Meridan piti isäänsä jäntevänä ja komeana, vaikka he Toinin kanssa muistuttivat kovasti toisiaan.
Myös Jimin isä Michael oli saapunu paikalle. Tämä ei näyttänyt erityisen innokkaalle. Sitä hän tuskin olikaan. Hän oli täysin Irwinin vastakohta, eikä vain hiusten värikontrastissa...
Hänen voidaan sano aiheuttaneen tämän perheen monimuotoisuuden, ainakin osittain. Hän nimittäin Jimin synnyttyä, iski hoikan blondin itselleen. Tämä blondi oli Toinin äiti Jenni. Heillä on kaksi yhteistä lasta Toinin lisäksi. Jättäen Jimin äidin oman onnensa nojaan.
Tässä näemmekin tämän naisparan:
Lucy on tunnetusti jääräpäinen, eikä suostu jäämään nurkkaan suremaan. Erottuaan Michaelista hän pian tutustui Jennin eksään ja pisti hynttyyt yhteen Irwinin kanssa. Heille siunaantuikin neljä yhteistä lasta, joista yksi tosiaan on Meridan.
Betty ei ole ainoa, joka tuntee olonsa häirityksi naapurin mummon toimesta. Lucy luo epävarmoja katseita oven takana piilottelevaan mummoon.
Myös Mike on epävarmalla päällä.
"Kuka kutsui Trishan? Ja miksi tämä ilmaantui?" Mike pohti.
Mike on aikeissa mennä kysymään nämä kysymykset Trishalta, mutta huomaa huonoksi onnekseen Trishaan saaneen uuden ihailijan.
"Tuo hiton Micheal se ei osaa pitää näppejään kurissa", Mike puuskahtaa mielessään ja päättää mennä tapaamaan omia sukulaisiaan.
Hänen isänsä Greg näyttää kovin surulliselta.
"Miten lapset kasvavatkin niin nopeasti?" Greg niiskaisee, "vastahan minä pikku-Bettyn sain ja nyt hänen lapsensa on jo teini".
(Sangen hurmaava vieläpä... eiku...)
Betty huokaisee helpotuksesta. Virallisuuksien jälkeen hän voi painua omiin oloihinsa. Hän hyvästelee isänsä nopeasti ja pakenee sitten yläkertaan.
"Huh! En usko, että kukaan huomasi mitään", Betty huokaisee.
Juhlat jatkuvat vielä tovin, vaikkakin Lucca jo toivoo, että vieraat jo lähtisivät. Hänen juhafiiliksensä kaikkosi viimeistään sillä hetkellä kun naapurin mummo alkoi kertoa reidessä olevastaan luomestaan ja muista ihanista vaivoistaan.
Ainoa syy, että hän malttoi istua aloillaan oli vastapäätä istunut Trisha.
"Kuin siistii? Julkkis mun synttäreillä!" Lucca riemuitsi mielessään, "tästä saa hyvän tarinan väännettyä: Julkkisbileet!"
Betty joutuu vielä nopeasti vaihtamaan sanasen mummelin kanssa ennen kun karkaa tyytyväisenä töihin.
Juhlien jälkeen Jim istahtaa alas.
"Olihan juhlat! Pojat onneksi väsähtivät jo. Mutta ovatkohan Meridan ja Mike karanneet jatkoille? Nuoret ne vaan jaksaa".
Jim oli vain puoliksi oikeassa.
Jatkuu...
